Uutiset

5.1.2012 | Teemu valmiina testeihin

Näihin maisemiin palataan la 7.1

Näihin maisemiin palataan la 7.1

 

Moi!

Teemun fysiikkatreenit on sujunut kahden viikon "kotijaksolla" hyvin. Painopiste on ollut lihaskestävyyden parantaminen, aerobista kestävyyttä kuitenkaan unohtamatta.

Espanjaan lähdemme la 7.1 ja kaikki tuntuu olevan ihan hyvällä mallilla. Tällä ajoleirillä on tarkoitus tehdä mm. iskaritestejä, ja tietysti ajaa tunteja kroppaan. Tiedossa on myös uudehko superirata, jota ei viime jaksolla päästy testaamaan, kun Espanjalaisen kylän "ratapäällikkö" ei viitsinyt tulla avaamaan portteja ainoastaan 2 kuljettajan takia.  Nyt kun tiimin kaikki kuskit on paikalla niin yritetään uudestaan. Se olisi loistava paikka valmistautua myös tulevaan helsingin superikisaan.

Terveisin,

Mika  

27.12.2011 | Espanjan leiri osa 1.

Moi!

Kauden ensimmäinen Espanjan leiriosio on takanapäin ja kokemukset ovat olleet todella hienot. Ajotreenit sujuivat hyvin ja uusia vinkkejä kovalla ajamisesta päästiin hyödyntämään hyvin.
Lähtökohdat ajolle olivat lämpimän syksyn vuoksi  kovallekin radalle luonnostaan hyvät ja se myös näkyi Teemun ajossa. hyvän ajotuntuman vuoksi Teemu oli alusta saakka valmis ajamaan jo ihan kunnon kyytiä. Leirillä ajettiin paljon ja kovemmilla tehoilla kuin aiemmin.
Myös ajoteknisesti opittiin lyhyessä 2 viikon ajassa yllättävän paljon.  Leirin antiin ja kokonaisuuteen olemme todella tyytyväisiä.

Tapaninpäivänä aloitettiin fysiikkatreenit ja sitä jatketaan tiukasti pari viikkoa ja sen jälkeen suuntaamme jälleen (7.1.2012 -->) ajoharjoitteluun Espanjan koville radoille, jossa koko tiimi kokoontuu testaamaan kalustoa.   

Vauhdikasta vuotta 2012!

Teemu ja Mika

30.11.2011 | Harjoittelu kuulumisia!


Morjens!

Harjoittelu on lähtenyt liikkeelle ja toimii tällä hetkellä joka alueella loistavasti. Ajoharjoittelulla on saatu hyvin pidettyä ajokondista yllä ja fysiikkatreenien yksittäisiä treenien harjoitusaikoja on pidennetty viimekauteen verrattuna. Nyt harjoittelun selkeä painopiste on aerobisessa kestävyydessä, sekä omalla painolla suoritetutussa lihaskuntoharjoittelussa/kuntopiiriharjoittelussa. Painojen kanssa tehdään nyt vähemmän, mutta sitten tammi-helmikuussa puolestaan sitä lisätään.

Ajoharjoittelulla saatu ajokunto on nyt jo hyvällä mallilla. La 10.12 lähdetään Espanjaan ajamaan kovalle radalle, ja tänä vuonna onkin aivan erityinen lähtötilanne kun ajoa on jo niin hyvin pohjalla. Pidetään vaan malttia ja keskitytään vielä perusasioihin ja tietenkin samalla ajotekniikkaan. Ekalta harjoitusmatkalta palataan 23.12 ja uudestaan samaan paikkaan suunnataan heti kohta vuoden vaihteen jälkeen.

Rauhallista joulua ja tuloksekasta vuotta 2012!

Mika ja Teemu    

7.11.2011 | Kawasaki 250F -12 ajokokemukset!


Teemun ensimmäinen ajokerta su 6.11 Tampereen Kaanaassa Kawasaki 250F -12 mallilla oli todella positiivinen. Entistä herkempi ja alhaalta vahvemman oloinen "pikku" Kawa hyökkäsi upeasti raskaista hiekkakurveista ja pääsuoralla pyörä venyi yllättävän hyvin. Isoja erot eivät olleet, mutta kuitenkin huomattavat. Tuplaruisku on tuonut uuteen malliin lisää venyvyyttä ja mm. vielä lisännyt muutamia hevosvoimia suoraan moottorin tehoon.

Lähtökohdat uuteen kauteen uudistetulla ja pirteämmällä Kawasaki 250F -12 pyörällä ovat siis loistavat!  

Mika

31.10.2011 | Katso Kawasaki 250F -11 uusi kuva ja myyntipaikan muutosilmoitus myydään osiossa!

27.10.2011 | Teemun haastattelu ennen SM Supercrossia


Tsekkaa Teemun haastattelu perjantailta ennen SM Supercross kilpailun alkamista!

http://www.youtube.com/watch?v=mBc1YsdrVqQ

25.10.2011 | TEEMULLE SM SUPERCROSS PRONSSIA!

Supercross mitalistit; Ludde Söderberg, Antti Pyrhönen ja Teemu Lehtinen

Supercross mitalistit; Ludde Söderberg, Antti Pyrhönen ja Teemu Lehtinen


Supercrossista huippusijoitus- ja huippukausi on nyt takana.

Lahdessa saatiin ajettua päätökseen SM supercross luokka ja Teemu onnistui erittäin tiukkojen vaiheiden jälkeen hienosti SM pronssimitalille. Isänä ja Coachina huomasin kisaviikonlopulla Teemulta täysin uudenlaista venymistä ja asennetta nimenomaan venymistä ja kovaa kilpailuhenkeä ja tahtoa juuri silloin kun sitä eniten tarvittiin, ja varsinkin juuri silloin kun ajorohkeus meinasi romahtaa. Kun pyörä ja ajo ei oikein ollutkaan hanskassa ja ajohomma pelotti ihan pirusti. 

Koko tiimi on erittäin iloinen onnistuneesta kaudesta ja haluammekin kiittää kaikkia tukijoita sydämmellisesti saamastamme tuesta.

ISO KIITOS, TE MAHDOLLISTITTE KAUDEN SAAVUTUKSET!


To 20.10. Mentiin kovalla kiireellä kohti Lahtea ja pientä ajosessiota. Saatiin ajaa 2*5min, joten paljon ei ajoaikaa tarjottu, mutta kai sekin oli tyhjää parempi.
Pe 21.10. Kyllä oli todella kova kisapäivä. Teemun ajo ei oikein sujunut, kun rata oli niin erilainen mihin oli totuttu, joten vaikea päivä oli kokonaisuudessaan. Kaikki mahdolliset karsintavaiheet ajettiin läpi, ja selvittiin kuin selvittiinkin last chancesta viiimeisenä viimeisen kurvin nopeamman käännöksen ansiosta finaaliin. Finaalissa takki olikin sitten aivan tyhjä ja maaliin ajettiin tasaisella varmalla ajolla sijalla 13.
La 22.10. Päivään lähdettäessä Teemu oli kokonaispisteissä SM 3 sijalla. Etumatkaa oli MM sarjan ajaneeseen Eriksoniin vain 11 pistettä. Minimi tavoite oli siis selviytyä finaaliin. Jälleen mentiin last chancen kautta jatkoon ja finaaliin. Laskimme tilannetta moneen kertaan ja nyt piti tsempata todella kovaa. Finaaliin Teemu sai huonon lähdön ja viimeisten joukossa lähti tavoittelemaan muita kuljettajia. Hyvällä ajolla Teemu teki nousua tasaisesti ja ratavarikolla tein laskelmia Eriksonin sijasta ja riittääkö se Teemun sen hetikinen sija mitaliin. Näytin moneen kertaan: RIITTÄÄ, RIITTÄÄ!
Maaliin Teemu ajoi loistavasti ja varmalla terävällä ajolla sijalla 9 ja sehän riitti. TEEMULLE SM SUPERCROSS PRONSSIA!  

KIITOS KAIKILLE KANNUSTUKSESTA! 

Mika

14.10.2011 | Belgiassa joukkue MM 4.

Belgian Angreaussa 8-9.10 ajettiin alle 21v. joukkue MM kisat. Suomi oli hienosti sijalla 4.
Teemun osalta ei ihan parhaaseen ajosuoritukseen kuitenkaan päästy.
La treenit. Teemun ajo oli kuten kovalla savella, aika hankalaa. Kuitenkin päivän aikana parannettiin ajosuoritusta askel kerrallaan. Kuitenkin sijoitusten ollessa 20 tuntumassa.
Sunnuntain warm upissa sitten alkoi sujua. Teemu ajoi todella rohkeasti ja ennakkoluulottomasti liukasta yöllä sateen kastelemaa rataa, ihan kuin hiekkarataa parhaimmillaan. Ollen ensimmäisen kerran parhaana suomalaisena sijalla 11.
1erä: Vettä satoi kokoajan tasaisesti ja 3 kisa rää oli edessä. Hyvä ajo oli jäänyt onneksi mieliin ja ajovauhti jatkui siitä. Teemu oli lähdöstä n. 12-13 sijalla ja nousi todella hyvällä ajolla sijalle 9, kunnes alkoi tapahtua. Yhtä-äkkiä Teemu ei erään kurvin takaa tullut esiin ja se kesti ja kesti. Huolestuin jo todella , että mihin ihmeeseen poika jo livahti, kunnes pitkän ajan jälkeen poika näkyi taas ja huomasin, ettei kyyti ollut ihan parasta. Kunnes taas uudestaan mentiin nurin, jo toisen kerran. Nyt ajettiin ainoastaan maaliin joukkueelle jäännöspisteistä. Teemu oli maalissa sijalla 20.
2.erä: Kyllä ensimmäisen erän kaadot jätti olkapäähän ja lonkkaan kivistyksiä ja ajo oli aika väkinäistä ja lauantain tyylistä varovaista. Maalissa 17.
3.erä: Samalla tavalla kuten 2 erä, ja maalissa jälleen sijalla 17.

Savirata on Teemulle ollut aika hankala ratamateriaali, mutta sunnuntain aamun ajosuoritukset näyttivät, että nopeasti Teemu oli oppinut asiat joihin keskityttiin, ja yllättävän nopeasti ajo oli hallinnassa, harmi että ensimmäisessä kaadossa Teemu lensi pitkin lauta-aitaa ja jäi pyörän alle jumiin. Ilman, että katsoja olisi nostanut pyörää ylös, ei Teemu olisi pyörän alta kurasta päässyt pois. Tämän kaadon jälkeen ajotatsi katosi taas ja sitten loppuerät olivatkin sinnillä yrittäen tasaista ajoa ja jäännöspisteiden tavoittelua. Tässä kisassa se vain ei oikein riitä mihinkään.
Kilpailu oli kuitenkin erittäin hyvä kokemus ja itselleni se antoi sen mielikuvan, että talvella Espanjan savirata treenin kautta saamme varmasti hyvän tuntuman savelle ja olemme EM sarjaan valmiimpia kun kesäkuussa 2012 ne kisat alkavat.

Seuraavana starttaamme Supercrossin viimeisiin SM kisaeriin Lahden suurhalliin SM mitali mielessä tottakai.

Mika
 

3.10.2011 | Teemu valmiina MM joukkuekisaan

Belgiaa varten peltoratatreeniä.

Belgiaa varten peltoratatreeniä.

Moi!

Teemu on valmiina nuorten alle 21v. MM joukkue kilpailuun Belgian Agreauun. Joukkueen muut kuskit ovat: Atte Jousi ja Eeli Takatalo.  
Reissuun lähdetään ke 5.10, ja kisat ajetaan heti tulevana viikonloppuna. Rata on pellolle möyhitty kovapintainen savirata, joten ei lainkaan normaalia Belgiatyylistä. Sen vuoksi on käyty treenaamassa samantyylisillä alustoilla. Hienoa, että olemme saaneet apuja tilallisilta. Kiitos! 
 
Tampereen MX1 SM:n jälkeen harjoittelua on vähän muutettu ja tekeminen on suunnattu jäljellä olevaan kahteen kisaan. Belgiaan ja sitten SM Supercross finaaliin Lahteen.
Pyörää on muutettu pariinkin otteeseen ja saatu sitä vieläkin paremmaksi.
Hyvillä mielin lähdemme matkaan jälleen.

Mika

19.9.2011 | Teemu nettisummerin haastattelussa

Tsekkaa Teemun Summerin -haastattelu ke 31.8 Hyvinkään radalta juuri ennen Ice1Racing Kawasakin testiajoa!

http://summeri.squarespace.com/syksy/2011/9/19/nuori-motocross-taituri-teemu-haastattelussa.html

Mika

19.9.2011 | SM MX1 Teemu SM 4!


SM MX1 Tampereen osakilpailu ja luokka on ajettu. Kotiradan kilpailu toi lisähaasteen, vaikka mitalimahdollisuudet olivat jo käytännössä menneet.
Aika-ajot: Teemu sai kohtalaisen ajon ja oli 3 nopein. Teknisesti ajo oli hiukan liian kovaa yritystä, mutta sija oli ihan hyvä. Nopein pikkupyörä raskaalla hiekkaradalla.
1erä: Teemu pääsi hyvin startista mukaan ja oli sijalla 5-6. Nopea nousu sijalle 2 ja sitten taisteltiinkin kolmantena ajavan kuljettajan kanssa erä ihan loppuun saakka Teemu kuitenkin hienosti sijalla 2.
2.erä: Nyt ei startti oikein lähtenyt, mutta tiukasti muiden perään n. (15-17). Teemu teki nopeasti nousua ja n. 10-15min. kohdalla Teemu nousi jälleen sijalle 2. Nopeita kierrosaikoja tasaisesti ajamalla sija pysyi varmasti Teemulla maalilipulle asti. 

Kokonaisuutena todella terävästi ja rennosti ajettu MX1 kisa. Teemu oli todella nopea ja ajoi varmasti kaksi 2 sijaa. Sijoitus muutettiin myöhemmin?

Teemun sija SM MX1 luokassa hienosti 4.

Mika

12.9.2011 | SM MX2 Teemulle Suomenmestaruus prossia!


SM MX2 Orimattila

Teemulle MX2 SM pronssia!

Aika-ajo: Teemu ai saanut yhtään puhdasta kierrosta, mutta onnistui ajamaan sijalle 2.

1erä:
Startista loistava "holeshot lähtö" ja vajaat kolme kierrosta kärjessä. Sitten alkoi mitali jännitys, rentous hävisi ja ajovauhti hiipui. Kuitenkin sillä "yli" -varmalla ajolla maaliin sijalla 4. Sarjan neljäntenä ollut keskeytti erän ja siten varmistui Teemulle SM pronssi.
2erä: Teemulla samanlainen loistava startti ja Teemu vei porukkaa kuten aiemmin. Nyt ajo kulki koko erän jo paremmin (3-4sek./kierros) ja maaliin jälleen sijalla 4. Kärki meni nyt sen verran kovaa, ettei parempiin sijoituksiin ollut nyt mahdollisuutta.
Mitalista ajaminen on henkisesti todella hankalaa. Varsinkin kun se on se ensimmäinen. Nyt se on koettu ja ollaan vahvempia vastaamaan seuraavan kerran kun se kohdalle tulee.

SM MX1 osakilpailu ajetaan Tampereen Kaanaassa viikon päästä ja siinä Teemu on sarjassa 4 paikalla. Mitali haaveet tässä sarjassa on käytännössä jo menetetty, mutta lähdetään ajamaan hyvät kotiradan kisat ja podiumsijoitukset mielessä.

Teemu toi perhe Lehtiselle ensimmäisen aikuisten sarjan SM mitalin ja olemme siitä luonnollisesti erittäin iloisia.
Koko tiimin puolesta haluamme kiittää jo tässä vaiheessa kaikkia niitä, jotka ovat meitä tukeneet ja kannustaneet tässä jänittävässä tilanteessa!

Lehtinen Racingin puolesta

Mika

 

8.9.2011 | EM Gaildorf Saksa


Saksan EM, ja samalla sarjan viimeinen osakilpailu on tältä kaudelta ajettu.
Aika-ajot klo 7.50: Treenit ja aika-ajo olivat samassa ja kokoajan alusta asti käynnissä, tosin emme sitä tienneet. Siihen nähden se meni kuitenkin tosi hyvin ja Teemu oli sijalla 16.
Karsintaerä: Kohtalainen lähtö ja tiukasti sijalla 14 edettiin. Kuitenkin oma ajo oli hiukan jäykkää eikä pysytynyt sijoitusta pitämään, joten lopussa Teemun sija oli 18. Ajattelimme, että hienoa homma, suoraan jatkoon, kunnes... epäilyksemme muuttui, jatkoon suoraan 15 parasta ja ei muuta kuin valmistautumaan lastchance aika-ajoon!
Lastchance: Jatkoon pääsi 8 suoraan. Teemun sija 12 ei auttanut tässä kohtaa yhtään, ja tiedossa oli B erä, josta vielä pääsisi ponnistamaan A finaaliin.
B-erä klo 19.05: Teemun startti epäonnistui ja homma oli oikeastaan jos siinä. Mukana vielä tässä karsintavaiheessa (b erä) oli mm. Portugalin ja Hollannnin osakilpailujen erävoittajat sekä paljon muita kovia kuskeja, joten tiesimme, ettei jatkoon pääsy ole mahdollista, jos startti ei onnistuisi. Maalissa sija 10, ja se oli tietysti pettymys.
Päivä oli todella rankka, lämpöä oli + 37. ja 12 tunnin päivä, jossa radalla on aina yritettävä parastaan, oli todella kova, mutta miellyttävä kokemus. Kyyti on todella kovaa ja sellaisen mielikuvan se ensiuodelle meille antoi, että treenikaudella pitää onnistua suunnitelmien mukaisesti niin, että ekan karsintavaiheen jälkeen ollaan heti varmistettu paikka A finaaliin.

Kokonaisuutena EM racing -keikka onnistui hyvin. Saimme ensikokeilun ja kokemuksen siitä, mitä tuleman pitää ensivuonna, mikäli vain saamme taustat kuntoon ja pääsemme EM sarjaa kiertämään.
Hieno tilaisuus myös, että Ice1racing tiimi kutsui meidät kokeilemaan EM sarjan vauhtia heidän kalustollaan. Tiimi tarjosi loistavat ja hienot puitteet kisalle, ja osittain harmittelimme myös sitä, ettemme pääseet näyttämään ehkä ihan parasta osaamistamme tiimille. 

Lehtinen Racingin puolesta haluan välittää ISON KIITOKSEN koko Ice1racing tiimille kaikesta avusta ja tuesta huikeassa kisatapahtumassa!

Mika  

31.8.2011 | Teemu ICE1 RACING pyörätestissä


Teemu kävi ke 31.8. pikaisesti testaamassa Ice1racing Kawasakia Hyvinkään radalla. Ludden pyörä istui teemun käteen loistavasti heti alkukierrosten aikana, ja saatiin ajettua hyvät treenit 2*30min. sateen kastelemalla ja lanatulla hiekkaradalla. "Yllättävän samanoloinen kuin oma pyörä" totesi Teemu ajosettien jälkeen.
Pieniä eroavaisuuksia löytyi esim. tangon korkeus (tanko oli sama)satula oli eri, jousitus oli erilainen, mutta siitä ei tällä sileällä erittäin märällä, sileällä hiekkaratatreenillä oikein saatu kunnon mielikuvaa. Kuitenkin sen verran hyvin istui vaimennuspuolikin, että mitään "kliksejä, tai jousen esisäätöjä" ei tarvinnut tehdä.
"Tämä oli erittäin hyvä asia, että tällainen mahdollisuus tiimin puolesta meille järjestettiin, koska Gaildorffissa ajetaan kisa juuri saamanlaisella pyörällä. Iskunvaimennus tosin on Teemun omasta pyörästä.
Iskareiden ja ajovarusteiden paikalle toimittamisesta Suuri Kiitos!, kuuluu Niko Koskelalle, jonka autossa ne matkaavat kisapaikalle.
Hienoa lähteä tsekkaamaan EM tasoa  johon ensikaudelle tavoittelemme ajamaan koko sarjan!

Mika

30.8.2011 | Teemu ICE1Racing tiimin kuskina EM Gaildorf kisaan!


Teemu lähtee Saksan Gaildorf EM osakilpailuun ICE1RACING tiimin kuskina.
Tieudustelut mukaan lähdöstä tuli suurena yllätyksenä. Teemu pääsee kokeilemaan ICE1RACING Kawasakia ja aistimaan MM kisaympyröitä.    
Teemu otti tarjotun mahdollisuuden innolla ja hyvillä mielin vastaan. 
Tänä vuonna ei Teemu ole ajanut vielä yhtään kansainvälistä kilpailua, joten se itsessään jo tuo lisähaastetta tulevaan viikonloppuun. EM sarjaa kiertävät kuskit ovat todella kovanluokan ajajia, joten helpolla ei tulla kisamatkassa pääsemään.
Viestiä laitetaan kunhan reissulta ennätetään takaisin.
Mika  

29.8.2011 | Podiumille, SM Supercross Siilinjärvellä


SM Siilinjärven Supercross kisat on ajettu. Kilpailupäivä kokonaisuudessaan sujui hyvin koko tiimillä. Edellisen kisan selkäkrampit oli jumpattu ja hierottu kuntoon.
Aika-ajot: Oman ryhmän aika-ajossa Teemu pääsi heti alkuun tosi vapaalle linjalle ja piti kärkiajan yli puoleenväliin aika-ajoaikaa. Sitten kaksi kuljettajaa pääsi kuittaamaan paremman ajan, ja Teemu jäi kärjestä (1,1s.) ja toisesta sijasta 0,200s. Teemu oli 3.
Alkuerä: Oman ryhmän alkuerään lähdettiin tiukasti iskemään. Startin jälkeisessä kurvissa Teemu jäi sisäkurviin "jonoon" ja kuskeja meni ulkolinjalta ohi. Teemu pääsi pattisuoralle n.6-7sijalla. Seuraavaan kurviin Teemu painoi jälleen sisäkurviin ja nousi heti loistavasti sijalle 3, ja vain hetkeä myöhemmin samalla kierroksella jo sijalle 2. Tällä sijalla edettiin Ice1racing tiimin MM MX2 sarjaa ajavan Ludde Söderbergin kanssa tiukasti taistellen koko erä maalilipulle saakka.
Finaali:
Pyörä ja Teemu oli todella hyvässä kunnossa ja tiimissä hyvä rento fiilis. Ei muuta kuin kisastarttiin!
Teemu valitsi lähtöpuomilta sisimmän puomipaikan. Hyvät reaktiot ja ensimmäisessä kurvissa Teemu oli heti Pyrhösen jälkeen toisena ja Ludde perässä. Tästä lähdettiin kisaa etenemään. Teemu ajoi alkuun jo Antin kantaan, mutta muutaman kierroksen jälkeen huomasi kyydin olevan vähän liian kovaa ja jäi taistelemaan Ludden kanssa 2 paikasta. Pojat ajoi koko erän todella kovaa kisaa niin, että eroa oli n. 1-3 sekuntia koko erän ajan Teemun eduksi. Ajo oli todella hienoa ja kovaa kilvanajoa, jossa Teemu ajoi varmasti ja räväkästi ilman virheitä. Teemu piti maaliin saakka 2 paikan ja se oli HUIPPU SUORITUS! 

Teemu nousi sarjassa nyt sijalle 4, vain 1 piste kolmospaikasta.
Lahden suurhallissa ajetaan sarjan viimeiset 2 erää pe-la 21-22.10. Sinne lähdetään iskemään samalla hyvällä "superi" -fiiliksellä.
Mika  

22.8.2011 | Teemu Jämsässä podiumille


Morjens!

MX2 SM on saatu ajettua Jämsän radalla. Sijalla 4 lähdettiin taistelemaan ja parantamaan sijoitusta luokan toiseksi viimeiselle osakilpailulle.

Aika-ajot: Ensimmäisellä kahdella vedolla Teemu piti loppuminuuteille asti kärkipaikkaa, mutta Atte ajoi ohi ja loppujen lopuksi aika-ajo sijoitus oli hyvä 2. Vain 0,190 s. perässä.
1.erä: Startin jälkeen n. 7 sijalta lähdettiin matkaan. Teemu teki nopeasti ohituksia ja nousi sijalle 3. Noin 10-15min kohdalla Teemu oli tavoittanut jo kakkosena ajanutta Koskelaa, mutta sitten ajovauhti tasaantui ja Teemu rupesi jäämään tästä vauhdista. Välillä jopa näytti, että neljäntenä tuleva kuljettaja saavuttaa Teemua, mutta n.7-10 sekunnin turvin erä ajettiin maalilipulle sijalla 3. Teemun kommentti selvitti ajovaudin muutokseen syyn, "selkä kramppasi tosi pahasti, ja oli ihan pakko rauhoittaa vauhtia". Vanha, satunnaisesti esiin tuleva selkävaiva iski taas. 
2.erä: Nyt vähän parempi startti, ja matkaan päästiin sijalla 4. Nousu sijalle 3 ja sitten matkaan. Tässä edettiin aina lopppuminuuteille asti. Kolmekierrosta ennen Teemu kaatui pitkin saviosuutta, pyörä jäi onneksi käymään ja ei muuta kuin matkaan heti. Takana (n.11sek.)ajanut pääsi kantaan ja ohitustakin yrittämään, mutta Teemu sai ajorytmistä onneksi nopeasti kiinni ja sai pidettyä sijoituksensa maaliin 3.
Teemu nousi nyt MX2 SM kokonaispisteissä sijalle 3. SM hopeaan on matkaa 13pistettä, ja taakse neljäntenätulevaan on eroa 10 pistettä, joten täysillä pitää ajaa ja pyrkiä välttämään isompia virheitä.
Kaadosta kyynärvarsi ja pikkusormi sai kolhuja, samoin polvi ja jalkapöytä sai kovan iskun. Hieronta aika on sovittu ja kroppaa ja kalustoakin ruvetaan heti huoltamaan kuntoon viikonpäästä ajettavaa Siilinjärven Supercross osakilpailua varten. Sinne Teemu lähtee taas taistelemaan hyvältä sijalta 6.

Mika   
 

18.8.2011 | Teemu valmiina SM MX2 Jämsään

Kuva: Joonas Lehtinen

Kuva: Joonas Lehtinen

Moi!

Epäonnisen Alavuuden MX1 osakilpailun jälkeen paranneltiin saatuja kolhuja vajaan viikon verran ja sen jälkeen heti jo aloitettiin valmistautuminen loppukauden kisoihin. Jämsän radalla on käyty muutaman kerran, ja myös Orimattilassa on käyty tutustumassa rataan ja ajamassa ratakohtaista iskaritreeniä.

Ajotreenit on mennyt hyvin, ja kondis on loistava, joten Jämsään SM MX2 kilpailuun on hieno ja odottava fiilis lähteä. 
Uusi pyörä "korkattiin" reilu viikko sitten joten kalustopuolellakin on saatu päivitystä ja piristystä myös. Haastajana kisaan lähdetään, mielessä kuitenkin perusteeema: RENTO JA TERÄVÄ OMA AJO! Näillä mennään, ja toivottavasti viikonlopun jälkeen tilanne MX2 SM sarjassa on kohentunut, merkittävästi!

Mika 

 

Tremedia